Lapset ovat omituisia otuksia, heistä pitäisi ottaa mallia minunkin. Asiat ovat niin yksinkertaisia, eikä niistä tehdä liian suuria hirviöitä. Alusta asti he ovat ottaneet asiat hyvin tyynesti, tyylillä "selvä, näin sitten". 

Ensimmäistä kertaa kun lapset olivat Iskää katsomassa sairaalassa, se oli ns. toisella etapilla, eli osastolla ennen kuntoutusta. Iskä ei silloin vielä juuri liikkunut itse, istua sai, mutta ei jaksanut kauaa, puhekin oli vielä hieman epäselvää. Sairaala paikkana varmasti jännitti lapsia ja tietysti Iskän näkeminenkin. Olin puhunut lasten kanssa jo etukäteen että Iskä makoilee vaan ja kuullostaa vähän hassulta kun puhuu, eivätkä toinen jalka ja käsi toimi. Lapset ottivat nämäkin tiedot tyynenä vastaan, Esikoinen kyseli pari kysymystä ja esitti hymyssä suin teorioita kuinka hassulta Iskä kuullostaa, Kuopus kuunteli tarkkaan höpötyksiä ja jatkoi sitten omia touhujaan. 

Kun pääsimme Iskän huoneeseen, oli aluksi hiljaista. Pussasin ja halasin Iskän niinkuin yleensäkin kun saavuin hänen luokseen. Hetken tilannetta tarkkailtuaan Kuopus alkoi jo jutella Iskälle ja kiipeillä Iskän petiin, se varmaan oli jännintä koko hommassa. Esikoinenkin rentoutui hieman Kuopuksen juttuihin mukaan, mutta niinkuin aina, oli hieman varautuneempi. 

Kuopuksen mutkaton suhtautuminen Iskän uuteen olemukseen on ollut suorastaan ihailtavaa. Kaksi kysymystä hänen huuliltaan on kuultu useamman kerran; "koska Iskä ei ole enää kipeä" ja "koska Iskä pääsee kokonaan kotiin", lisäksi hän ilmaisee tahtonsa saada Iskä kokonaan kotiin toisinaan hyvinkin määrätietoisesti. Leikkeihin on ilmestynyt kipeitä käsiä ja jalkoja, jotka "eivät oikeen kunnolla toimi" mutta eivät menoa haittaa. Lapsen suhtautuminen asioihin hämmästyttää rehellisyydellään ja lempeydellään. Kuopuksen sisällä sykkivä suuri ja lämmin sydän kaikessa lempeydessään tulee esiin juuri tällaisissa tilanteissa. Kuinka voikaan niin pieni ihminen osoittaa niin suurta rakkautta ja hyväksyntää kanssaihmistä kohtaan. Uskomatonta. 

Analyyttisempi Esikoinen haluaa tietää kaikesta kaiken; miksi mikäkin tapahtui ja kuinka. Koitan selittää kaiken hänen tasolleen sopivalla tavalla, silti puhuen asioista niiden oikeilla nimillä. Tuntuu että saan hänen tiedonjanonsa asian suhteen tyydytettyä ja kun se on hoidettu, on Esikoinenkin ihana, hellä halija ja pusuttelija, silittelyistä puhumattakaan. Kummatkin lapset tuovat niin paljon onnea ja rakkautta sekä keventävät omalla helpolla suhtautumisellaan sairastumisen mukanaan tuomaa murheen taakkaa; jos lapsilla olisi vaikea olla Iskän kanssa tai olisivat kovin surullisia, olisi elämämme kovin paljon raskaampaa.