Asia, joka ihmetyttää kovasti on vertaistuen tarjonta, tai lähinnä sen puute. Ei ole tullut Iskälle tai minulle itselleni minkäänlaista vertaistuen tarjousta tähän tilanteeseen. No joo, onhan Iskällä siellä kuntoutusosastolla ne mummut ja papat, niistähän reilu kolmekymppinen mies saakin tilanteeseensa jonkun joka ymmärtää mitä hän käy läpi.... Eli ei. 

Minulle ei ole mitään tullut esiin missään. Ei mitään, ei missään. Mitäs sitten kun tuntuu ettei enää jaksa. Yhtään mitään. Onhan noita "auttajia" ja "ymmärtäjiä" tuossa kyllä, mutta kukaan heistä ei todella tiedä miltä mikäkin tuntuu ja mitä tämä väsymys on, kukaan heistä ei ole käyny mitään läheskään samaa läpi, plus että kun aikaa kuluu niin kukaan ei enää tunnu muistavan mitä todella on tapahtunut ja että tilanne on edelleen päällä lähes yhtä rankkana. Tietenkään tilanteet ei voi olla samat kaikilla, eikä ongelmia voi verrata, sepä se, voi kun olisi joku joka todella tietää mitä tässä tapahtuu ja kuinka raskasta voi olla. 

Kaksi niin rakasta lasta, kolmas pieni rakas tulossa, rakas aviomies. Niin paljon rakkautta. Talon ylläpito, kaupassa käynti, pyykki, siivous, vauvan tuloon valmistautuminen, lapsista huolehtiminen, Iskän lomat, joiden aikana huolehdin myös hänen hyvinvoinnistaan ja tarpeistaan, sekä nykyään vielä pitäisi jaksaa kiinnostua muiden ongelmista jotka kieltämättä tuntuvat niin vähäpätöisiltä että tekisi mieli huutaa kun joku päänsä avaa... Laitetaan siihen päälle Kuopuksen uhma, raskausdiabetes, verenpainetauti, turvotus, supistukset.... Joskus tuntuu että ei vaan enää jaksaisi. Silloin jos koska tarvitsisi jonkun joka tietää mitä tämä todella on. 

"Tukijoukot" luulevat tietävänsä kuinka rankkaa on, he luulevat tuntevansa minut, he luulevat ja luulevat. Todellisuudessa kukaan heistä ei tiedä juuri mitään, eikä sillä, ei minua edes kiinnostaisi kertoa. Kunhan pitäisivät tekopyhät suunsa kiinni ja lopettaisivat sen oman kuvansa kiillottamisen perheeni kustannuksella...

Vaan ei se auta, on vaan purtava hammasta, suukotettava ja halattava ne rakkaat (uhmaiset) lapset iloisena yöunille ja jatkettava eteenpäin tarpomista. Muutto metsän uumenin pois muiden lässytyksen keskeltä on käynyt mielessä monen monta kertaa ja varmasti vielä haavemaassani etenee....