No jo vain on mennyt aikaa kun viimeksi täällä olen käynyt edes. Paljon mahtuu elämää siihen väliin. Vauva kasvaa ja kehittyy ja Iskä kuntoutuu. 

Huomattavaa edistystä on tapahtunut tässäkin ajassa; Iskä saa jo nostettua Vauvaa, vaihdettua vaippaa, puettua häntä. Ei se kovin nopeaa hommaa ole, mutta hoituu. Iskän sairasloma jatkui vielä puoli vuotta. On ollut kuitenkin ihanakin kun Iskä on kotona seuraamassa Vauvan kasvua, ensimmäisen vuoden aikanahan sitä eniten tapahtuu. Oma jaksaminenkin kolmen pienen lapsen kanssa helpottuu kun on toinen vierellä. 

Kesää ja kärpäsiä meillä odotellaan innolla. Kesäkuu tuo tullessaan myös Iskän ajolaitteidenhallinan testin. Ajokielto siis mahdollisesti loppuu ja Iskä on vapaa kuin taivaan lintu liikkumaan. Se jos mikä varmasti nostaa tunnelman kattoon.

Vieläkin toisinaan tulee mieleen se hetki kun Iskän luo menin, seuraava aamu infarktin jälkeen kun edellisestä illasta oli oikea puoli halvaantunut ja puhe kadonnut. Siitä hetkestä on tultu uskomattoman paljon eteenpäin. Mietin välillä että olisinko itse yhtä reipas ja tunnollinen kuntouttamaan itseäni. Rehellisesti sanottuna en tiedä. Voisin kuvitella jääväni sänkyyn, mutta toisaalta jäisinkö sittenkään. On niin paljon motivaatiota elää ja olla. Vastausta siihen kysymykseen ei toivottavasti koskaan saa tietää.

Iskästä olen todella ylpeä. Nytkin Vauva ottaa Iskän sylissä pikku tirsoja, eikä paljon hienompaa näkyä voisi olla. Kyllä tämä tästä!